Tutustu porukkaan
Jokaisella Raikon Tilan asukkaalla on oma persoonansa ja tarinansa. Tule itse tutustumaan – paras kokemus syntyy aina paikan päällä!
Jamakka
Tallin vanhin asukas on kiltti, fiksu ja tammamaisen juonikas – ja vähän ujo. Jamakka rakastaa pitkiä maastolenkkejä ja haluaa kentällä työskennellessä miellyttää ratsastajaansa.
Jamakka on yksi Pohjoismaiden ensimmäisistä alkionsiirtonelosista – hänellä on kolme täyssisarta. Isä on kaksinkertainen ravikuningas Pette. Jamakka on varsonut kolmesti. Nuorin varsa Jade syntyi tilalla.
Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Se on suorituskyvyltään monipuolinen, rakenteeltaan sopusuhtainen ja vankka. Suomenhevosen luonne on rauhallinen, rehellinen ja yrittävä.
Smurffi
Päättäväinen ja järkähtämätön kaveri, jonka sydäntä lähellä ovat erityisesti maastoilu ja kärryajelu. Tarina kertookin, että kotimaassaan Smurffi veti olutkärryjä pitkin Lontoon katuja!
Smurffi on saanut hyvän ystävän suomenhevostamma Jamakasta, joka puolestaan tarvii rinnalleen rauhallista ja tasaista johtajaa – sellainen on meidän Smurffi. Heillä on myös yhteinen historia: Ilias eli 7 vuotta Smurffin kanssa kodissaan Seinäjoella ennen kuin Smurffi muutti Raikon Tilalle.
Farri
Uusin tulokas on vuonna 2012 syntynyt issikkapoika Farri – ihan superkiltti, rauhallinen ja utelias kaveri. Farri on syntynyt Virossa ja siellä suurimman osan elämästään tehnyt vaellushommia.
Suomessa Farri on asunut pari vuotta. Hän on tällä hetkellä ratsutreenissä tallin omalla väellä, jotta hänet saataisiin tilan touhuihin mukaan ja tulevaisuudessa myös asiakaskäyttöön. Koko tilan väki on ottanut Farrin hienosti vastaan!
Lasarus
Lasarus on vuonna 2014 syntynyt islanninhevosruuna. Islanninhevonen kuuluu maailman vanhimpiin hevosrotuihin, sillä ensimmäiset hevoset saapuivat islantiin viikinkien mukana 700-800 -luvulla. Tämän jälkeen rotua on jalostettu täysin erillään, Islannin saarella, lähes tuhat vuotta. Islanninhevonen on pienikokoinen, vahva ja monikäyttöinen ratsuhevonen ja erityispiirteisiin kuuluvat omat askellajit, töltti ja passi. Lasarus on luonteeltaan utelias, kiltti ja aikamoinen veijari. Hänestä saa takuuvarman apulaisen tarhaa siivotessa ja kaikkeen muuhunkin, mihin ikinä tallin väki keksiikään ottaa hänet mukaan. Hän on myös asiakkaiden suosikki hevonen. Onhan hän nöyrä ja ennenkaikkea monipuolinen hevonen jolta sujuu melkeinpä mikä vain.
Piki
Murtovaaran Pikatchu , tutummin Piki, on yksityisomistuksessa oleva 2018 syntynyt nuoren miehen alku. Piki on super utelias, iso egoinen, pienikokoinen "hapannaama", mutta kun hänen kaveriksi pääsee niin kovan kuoren alta paljastuu pentumainen, joka paikassa mukana touhuava halinalle. Piki on tilalla tunti käytössä satunnaisesti junnuilla. Hän on hyvä opettamaan sillä oppii vielä itsekin nuoren ikänsä vuoksi.
Nummen Amor
Monipuolinen poni – kärryajelut, kenttä, kaikki onnistuu. Shetlanninponi on yksi maailman vanhimmista ja puhtaimmista poniroduista
Anjalan Ilios (Ilias)
Hauska, äärimmäisen kiltti, juttelevainen ja lauhkea kuin lammas. Ihanteellinen opetusponi poneilun alkeiden opetteluun. Ilias ja Smurffi olivat kavereita jo aiemmin – 7 vuotta yhteistä historiaa!
Akwarellan Jade
Tilalla syntynyt suomenhevostamma, ns. kimppavarsa. Jade asustaa tällä hetkellä toisessa kodissaan. Jadella on utelias ja suomenhevoselle tyypillinen järkähtämätön luonne.